Marraskuisessa ruokapirkassa oli ihanan oloinen Islantilainen puolukkahyytelökakku, jota piti kokeilla. Tämä kakku nautittiin töissä kahviin ja glögin kera jouluateriaan päätteeksi.

Kakun pohja:

3dl ruishiutaleita, 30g voita, 3/4dl fariinisokeria (itse käytin kaapista löytynyttä muscovado -sokeria).

Täyte: 6tl liivatejauhetta, 2tlk kuohukermaa, 2tlk maitorahkaa, 1dl sokeria, 4tl vaniljasokeria, 3rkl sitruunamehua.

Kiille:

2tl liivatetta, 200g pakastepuolukoita, 1/2dl vettä, 2rkl sokeria, 2rkl sitruunamehua.

Paahda hiutaleita hetken aikaa pannulla. Lisää voi ja sokeri. Kuumenna sen verran, että voi ja sokeri sulavat ja muuttuvat rapeaksi. Levitä jäähtynyt pohja leivinpaperin päälle irtopohjovuokaan.

Vaadota kerma, sekoita joukkoon sokerit. Kuumenna sitruunamehu, sulata siihen liivatteet ja norota seos ohuena nauhana hyvin sekoittaen rahkan joukkoon. Lisää kermavaahto ja sekoita. Kaada täyte vuokaan ja anna täytteen hyytyä jääkaapissa noin tunnin ajan.

Survo sulatetut puolukat, lisää siihen vesi ja sitruunamehussa sulatettu liivate. Kaada seos rahkakerroksen pinnalle. Laita jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi tai anna hyytyä mieluiten yön yli. Koristele haluamallasi tavalla.